Maagisen Tallinnan pyörteissä

Paljon on tapahtunu sitten edellisen blogahdukseni. Hehkuttamani elämänsuunnitelmat menivät todella nappiin: viime syksynä muutin Tallinnaan ja aloitin talousopintoni Tallinn University of Technologyssa. Ensimmäiseltä lukukaudelta tarttui reilusti opintopisteitä ja suhteellisen hyvä keskiarvo. Kevään suhteen on tavoitteet entistä korkeammalla.

Aika on lentänyt suorastaan siivillä viimeisen puolen vuoden ajan. Voisinpa väittää, ettei ole koskaan tapahtunut yhtä paljon yhtä lyhyessä ajanjaksossa – sekä hyvässä että pahassa. Pelaamisen ja kirjoittelemisen jäätyä taka-alalle on tullut keskityttyä huomattavan paljon itse elämään, punttitreeniin, chillailuun ja tietysti ah-niin-ihanaan yöelämään. Meno onkin välillä meinannut saada ex-vantaalaisen pään pyörälle. ”Ei meillä maalla tällaista ollut.”

Tallinnan vahvimmat puolet ovat ehdottomasti sen naisedustus ja yöelämä. Virolaiset naiset kun ovat äärettömän kauniita, ja Tallinnan yöelämässä riittää aina meininkiä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Etenkin molemmat yhdistettynä päästään sfääreihin, joista on ollut vaikea palata Helsingin seduloihin. Ei sillä, ettei stadin kaduilta löydy menoa tai viehkeitä naikkosia. Tilanne on vain huomattavasti parempi (eli kuumempi) Tallinnan nurkilla.

Pakkoa sanoa, että elämä hymyilee. Kouluasiat ovat hyvällä mallilla ja muukin elämä rullailee mallikkaasti. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Yritän ylläpitää blogiani jatkossa hitusen paremmalla menestyksellä.

Explore posts in the same categories: Tarinamoodi

One Comment on “Maagisen Tallinnan pyörteissä”

  1. Hakkiz Says:

    Zomg! Johan tätä on odotettu. Nyt vain pitämään säännöllistä päiväkirjaa, kun tapahtumia tuntuu riittävän… ;)


Comment: