Syksy käyntiin pohdiskelulla

Tällaiset Sinkkuelämän monologeja muistuttavat pohdinnat pitäisi kieltää lailla, mutta antaa mennä tällä kertaa.  Tiedättekö, kun suhteen loppuessa tulee pakottava tarve käydä asioita läpi?  En tarkoita pelkästään parisuhteita vaan mitä tahansa suhdetta, jonka loppumiseen voi itse vaikuttaa ratkaisevasti.

Ensimmäiseksi sitä teeskentelee, että kaikki on hyvin.  Eihän mikään voisikaan olla juuri paremmin.  Mietiskelet itsepäisesti, että tämä oli selvästi paras ratkaisu ja elämä jatkuu entistä parempana.  Kunnes jonain päivänä saat aikaa oikeasti miettiä asioita ja hajoat omaan pohdintaasi.  Aika tuntuu pysähtyvän, kun usko omaan tekemiseen lopahtaa hetkellisesti kuin seinään.

Kyseinen prosessi on pakko käydä läpi ennemmin tai myöhemmin.  Toiset lykkäävät mietiskelyä hankkimalla jatkuvasti kiireitä ja tekemistä.  Toiset kohtaavat todellisuuden aiemmin.  Kävi miten kävi, itsensä tutkiskelu voi toisinaan olla kova paikka.

Joskus sitä löytää itsestään piirteitä, joista ei ole välttämättä kovin ylpeä.  Ehkä olet yltiöpäisen mustasukkainen, ehkä et vain tiedä mitä elämältä haluat.  Epämiellyttävien faktojen löytäminen itsestä on hyvin vaikeaa, koska eihän kukaan halua nähdä itseään huonossa valossa.

”Minussa on vain yksi vika.  Minusta ei löydy vikoja.”

Tosiasia on kuitenkin se, että joskus täytyy kaivaa itsestään myös huonot puolet esille.  Vain niin voi kasvaa ihmisenä ja oikeasti jatkaa elämää entistä paremmin.  Yritetään nyt vähintään.

Äiti on paras!

„Moi, me lähetään purjehdusklubille istuskelemaan.  Tuutko mukaan“, eno uteli puhelimessa.  Ja taas mentiin.  Mitä suotta välittämään nuhasta, kurkkukivuista tai hieman kuumeisesta olosta.  Jos kutsu tulee, pitää aina lähteä mukaan.

Istuskelimme parin kaljan verran rennossa raflassa, jonka oli täyttänyt enimmäkseen ulkomainen purjehduspoppoo.   Laineiden valtiaat vaikuttivat toden totta hauskalta porukalta, mutta meidän matka jatkui erään yökerhon avausbileisiin.

Vain Virossa, tuumailin sisään astuessa.  Pääsylippua vastaan tarjottiin juomalipukkeita, jotka vetivät illan tilin saman tien plussan puolelle.  Kelpasihan sitä juomiskella mojitoja sekä virtasia alle eurolla kipale.  Eikä paikan anti muutenkaan ollut yhtään huono: kolme erittäin kaunista naisviulistia soittivat minimaalisissa hepenissä sulosointuja tanssimusiikin tahtiin ja lisäksi lindalampeniuksien tauoilla lavalla pyöri viiden viehättävän tytön tanssishow.  Kaiken kruunasi paikan yleinen naiskauneus, josta valtaosa edusti äitejä, joiden kanssa voisi tehdä muutakin kuin käydä bingossa.

Jonkin aikaa yökerhossa viihtyneenä patsastelin tapani mukaan tanssilattian laidalla juoma kädessä seuraamassa tilannetta.

„Moi, mä oon Anu“, olemuksellaan huomattavan paljon seksikästä sihteeriä muistuttava naikkonen lähestyi minua.

-„Moro vaan!“

„Kuinka vanha sä oot?“

–„21“

„Aijaa, no mä oon sitten sua reilu 10 vuotta vanhempi.  Mutta kuka niitä vuosia laskee.“

-„Niinpä“

„Missä sun tyttöystävä on?“

-„Öö..  se on tuolla jossain.  Tulee varmaan myöhemmin.“

„Ei kai sitä haittaa että nojaan suhun näin“, naikkonen uteli painautuessaan kainaloani vasten.

-„Eipä tietenkään“, vastasin melkein automaattisesti.

Erittäin hauskan illan jälkeen oli aika lähteä kotimatkalle enon kanssa kaksistaan.  Lyhyehkön taksimatkan ja vielä pienen maailmanparantelun jälkeen kumpikin siirtyi nukkumaan, vaikka virtaa olisi kieltämättä riittänyt.  Klubilla nautiskeltu virtanen meinaa piti hereillä yhteen asti päivällä.  Vasta sitten sai nauttia pari tuntia unta ihan rauhassa.  Huonoista yöunista huolimatta tuota iltaa kelpaa muistella hymyillen.  Pärnu ei petä koskaan!

P.S. Pyydän anteeksi hidasta julkaisutahtia.

Miehetkö muka sikoja?

Heippa kaverit, hakekaa nyt nopeasti popparit mikrosta ja limu pakastimen perukoilta!  On nimittäin tullut aika laittaa virolaiset kaunottaret ruotuun.  Kyllä, pitkäsaariset etelänaapurinne ovat silmissäni lähes virheettömiä yksilöitä, mutta nyt löytyy minultakin tilitettävää.

Olin eilen erään kahvilan avajaisissa, joissa ilmaisen ruoka- ja viinatarjoilun lisäksi oli järjestetty vieraille myös pieni show.  Ensimmäisen ohjelmanumeron vetivätkin kolme kaunista tanssityttöä, joiden repertuaaria esitettiin Beyoncen ynnä muun popin tahdissa.  En voinut itse kuin ihastella energistä meininkiä, joka tarttui yleisöön asti – ainakin suurimpaan osaan.

- Hyi, kato ton keskimmäisen sääriä.  Ne on ihan hirveen paksut, alallaan menestynyt, keski-ikäinen nainen tuomaroi yhtä tanssijoista.

- Joo, niinpä onki, toinen myötäili ja muut erittäin tärkeät seurapiirinaiset nyökyttelivät perässä.

Samankaltaisia kommentteja seurasi toisen perään koko esityksen ajan, minkä jälkeen tuli pakottava tarve vaihtaa paikkaa.  Eihän tuollaista skeidaa jaksa kukaan kuunnella.  Vielä naisten suusta!

Jos yksikään mies olisi kritisoinut samalla tavalla esityksen viehkeitä tyttöjä, olisi tämä leimattu sovinistisiaksi, joka sietäisi päiviltään päästää.  Vaan naisille tämä kaikki oli sallittua.

Olen aiemminkin kiinnittänyt huomiota, miten kriittisiä virolaiset naiset ovat toisilleen.  Kun joku laittaa itsestään uuden kuvan nettiin, ensimmäisenä tulevat esille ”rumat rusketusraidat” tai ”typerä virnistys”.  Vasta viimeisenä saatetaan löytää jotain kehuttavaa.  Ja sama pätee kaikkeen muuhun – epäkohdat täytyy aina löytää ensimmäisenä.

En odota ihmisten näkevän silmissään vain sateenkaaria ja kukkasia, mutta vihaan yli kaiken yltiöpäistä negatiivisuutta.  Se ei anna kenellekkään mitään, vaan päinvastoin ottaa pois.  Negatiivisuus kun useimmiten sitoo ympärilleen lisää negatiivisuutta.

Ei siis ole ihmekään, että virolaiset naiset kokevat suunnatonta painetta ulkonäkönsä ja kaiken muun suhteen.  Vaan soisi sitä vanhempien naisten tietysti katsoa peiliinkin, ennen kuin petaavat odotukset nuorille teinitytöille.  Miehet harvemmin ovat yhtä kriittisiä kuin te, saatanan seurapiiritantat!

Tahtoisin koskea, mutta se olisi liikaa

Yöelämä voi saada pään pyörälle. En tarkoita alkoholijuomien vaikutusta illan supertähtien luomisessa tai tanssilattialla höyryävää kiimaista lihamerta. Tarkoitan surrealistisia tilanteita, joita luulisi tapahtuvan vain Hollywood-elokuvissa, hittisarja Californicationissa (tai viattomassa Saksassa).

Omalle kohdalleni tavallista hämmentävämpi tilanne sattui, kun eksyin viime lauantaina vakioklubilleni Tallinnan yöhön. Seuraavaksi kuvailen kyseisen tapahtuman niin, että lukijat saisivat minusta mahdollisimman realistisen kuvan Viron kovimpana pelimiehenä ja ylipäänsä komeana adoniksena:

Heti nimilistan tsekkailun ja narikan jälkeen suuntasin tieni tuttuun tapaan lähimmälle baaritiskille. Tupa oli täynnä väkeä ja alkoholi virtasi humaltuneille ihmisille. Rauhallisesti jonottelin vuoroani samalla kun vieressäni istuskeli tylsistyneeltä vaikuttava neitokainen ja tämän huvittavan näköisesti tanssahteleva poikaystävä. Neito luuli mielitiettynsä osuneen minuun tanssin hurmassa, minkä takia hän vaati poikaystäväänsä pyytämään minulta anteeksi. Heitin Amerikan veljieni tyylillä räppikättelyn ilmoille, kerroin kaiken olevan kunnossa ja kyselin meininkiä. ”Täällä on siistiä”, tuntemattomaksi jäänyt jannu totesi ja katosi tanssilattian syövereihin.

Olin jo päässyt tiskille asti, mutta tilauksen tekeminen takkusi vieläkin.

- Kuinka kauat aiot oikein odotella, vieressäni patsasteleva, sillä hetkellä yksinäinen, neitokainen kysyi virnuillen.

- Näillä tisseillä? Niin kauan kuin kestää, vastasin.

- Totta, jäät selvästi alakynteen, tyttönen jatkoi kiusoittelevaa flirttiään ja viittoi kahdella sormella baarimikolle. Mikko ehti nyt paikalle alle viidessä sekunnissa, jolloin pääsin vihdoin tilaamaan.

Jutustelun jatkettua tyttö kävi huomattavan tuttavalliseksi jutuillaan, mikä sai huomioni todella kiinnittymään häneen. Korkeintaan minuutin small talkin jälkeen hän päätti jo haroa hiuksiani ja kehua:”Vitsit sä olet hyvännäköinen.”

Hälytyskellot alkoivat soida välittömästi.

- Säkin olet nätti, mutta en sano enempää. Sun poikaystäväs lyö mua muuten, annoin vastakehut naikkoselle ja suuntasin hyvästelyn jälkeen yksin tanssilattialle.

Ilta jatkui vähemmän hämmentävissä merkeissä tuttuja tyttöjä tansittamalla. Kotiin löysin klubituksen ja snägärin jälkeen puolikuudelta. Taas yksi onnistunut ilta oli takanapäin ja hymy suulla… ainakin krapulasta heräämiseen saakka.

Päänsäryltä ehtiessäni mietin varatun naisen käytöstä vielä illallakin. Ei ollut valitettavasti ensimmäinen kerta, kun kielletty omena oli tarjolla vituttumaisen herkullisessa tarjottimessa. Lukeeko otsassani: Jos oot varattu, käy kiinni kuin metsän eläin? Eihän vapaa ja ei-tuoreesta-erosta-tramatisoitunut nainen olisi yhtään kiva. Elämään tarvii kato haastetta!

(Jatkossa valitsen pelailun kohteeni silläkin kriteerillä, että vaarallinen poikaystävä on ehdoton PLUSSA)

Maagisen Tallinnan pyörteissä

Paljon on tapahtunu sitten edellisen blogahdukseni. Hehkuttamani elämänsuunnitelmat menivät todella nappiin: viime syksynä muutin Tallinnaan ja aloitin talousopintoni Tallinn University of Technologyssa. Ensimmäiseltä lukukaudelta tarttui reilusti opintopisteitä ja suhteellisen hyvä keskiarvo. Kevään suhteen on tavoitteet entistä korkeammalla.

Aika on lentänyt suorastaan siivillä viimeisen puolen vuoden ajan. Voisinpa väittää, ettei ole koskaan tapahtunut yhtä paljon yhtä lyhyessä ajanjaksossa – sekä hyvässä että pahassa. Pelaamisen ja kirjoittelemisen jäätyä taka-alalle on tullut keskityttyä huomattavan paljon itse elämään, punttitreeniin, chillailuun ja tietysti ah-niin-ihanaan yöelämään. Meno onkin välillä meinannut saada ex-vantaalaisen pään pyörälle. ”Ei meillä maalla tällaista ollut.”

Tallinnan vahvimmat puolet ovat ehdottomasti sen naisedustus ja yöelämä. Virolaiset naiset kun ovat äärettömän kauniita, ja Tallinnan yöelämässä riittää aina meininkiä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Etenkin molemmat yhdistettynä päästään sfääreihin, joista on ollut vaikea palata Helsingin seduloihin. Ei sillä, ettei stadin kaduilta löydy menoa tai viehkeitä naikkosia. Tilanne on vain huomattavasti parempi (eli kuumempi) Tallinnan nurkilla.

Pakkoa sanoa, että elämä hymyilee. Kouluasiat ovat hyvällä mallilla ja muukin elämä rullailee mallikkaasti. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Yritän ylläpitää blogiani jatkossa hitusen paremmalla menestyksellä.